keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kevät tulee

Skootterit uinuvat vielä talviunillaan, mutta ensimmäiset vakuutusmaksulaput jo kolahtivat postiluukusta. Molempien pyörien vakuutuskausi alkaa taas toukokuun 1. päivänä, silloin päästään Vappuajelulle.
Akut on jo ladattu täyteen...

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Leikin loppu

Taas tuli se hetki, että mopottimet oli kärrättävä talveksi aittaan. Akut irti talven ajaksi, keväällä sitten taas jatketaan...

torstai 7. elokuuta 2008

Sekalaista

Jälleen pientä sekalaista ajelua Kouvolassa parisenkymmentä kilometriä. Viimeiset lomapäivät menossa, kohta sitä pääsee pöristelemään enää viikonloppuisin

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Asioilla

Pientä kaupunkiajoa Kouvolassa Johannan skootterilla, parisenkymmentä kilometriä ja kylmää oli

lauantai 2. elokuuta 2008

Kylässä

Pikainen kyläreissu Kouvolaan ja takaisin. Tuli siitäkin 17km lenkki.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Kiitoa


Vähän vapisutti kun taas lähdettiin kiitämään, kestääkö moottori. Ei hätää, hyvin selvittiin.
Ajettiin ensin Kaunisnurmen museokorttelin kautta Kasarminmäelle ja sitten sieltä Ravikylän kautta Jokelaan katsomaan kiinalaisten hyvinvointikeskusta.
Palvelu ei ollut vielä alkanut, hoitajat puuttuivat.
Sitten matka jatkui Lautaron kautta Käpylään, missä poikettiin Sinuhen leipomon myymälään ostamaan tuoreita herkkuja. Sitten olikin jo aika ajella taas kotiin, 35km tuli mittareihin.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Itku pitkästä ilosta


Hellettä helpottamaan lähdimme taas lauantaipäivää viettämään pyörien selässä.
Ajelimme paitahihasillaan hissukseen Kouvolan kautta Kuusankoskelle ja sieltä Harjun kautta Lappalanjärven rannoille. Paljon olikin ihmisiä aurinkoa ottamassa ja uimassa.
Bensamittari näytti menovettä olevan vähänlaisesti, otimme suunnaksi huoltoaseman, mutta parisataa metriä ennen pyörästä kuuluikin PUT-PUT-PUT-Prööööööööööööööh eikä enää käynnistynyt.
Bensa ei ollut loppu, jotain muuta vikaa. Muovikatteen raosta kurkattuna jotain osia näytti olevan ihan irtonaisena...
Pyörä parkkiin huoltamon pihalle ja toisella pyörällä kakspäällä kotiin hakemaan peräkärryä, jonka kyydissä sitten hetken päästä saatiin mopotin takaisin kotipihalle.
Heti vaan kalupakki esiin ja pyörää purkamaan. Ja vika löytyikin heti, kaasutin ilmanputsareineen oli kokonaan irti, toinen pultti jo kadonnut ja toinenkin putoamassa!
Onneksi rojulaatikosta löytyi vastaava ruuvi ja hetken ropailun jälkeen moottori pärähti taas iloisesti käytiin. Taas selvittiin melkein säikähdyksellä.