maanantai 27. huhtikuuta 2009

Se kulkee sittenkin

Ensimmäiset metrit pyörillä jo ajettu! Ajenin kummallakin skootterilla muutamat sata metriä. Valokuvauskoneen käyttäjä ei ollut ihan tilanteen tasalla, jäi kuvat saamatta :)

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Käynnistys

Akut paikalleen molempiin pyöriin ja sitten Hondan käynnistysyritys. Niks naks muttei starttimoottori pyörinytkään. Syylliseksi paljastui huono kontakti akun kengässä ja kun sen oli kiristänyt niin jo pörähti pyörä käyntiin.
Yamahalla meinasi usko loppua. Onneksi akussa oli sen verran ytyä, että jaksoi pyörittää ja lopulta sekin lähti käyntiin kumeasti muristen.
Eipä ole paljon pyörillä ajettu sitten viime kesän.
Hondan matkamittari:

Yamahan matkamittari:

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pyörät pihalle

Pitkän ja pimeän sekä ennenkaikkea pölyisen talven jälkeen pääsivät pyörät jo molemmat pihalle tuulettumaan.
Talven aikana kertyneet hämähäkinseitit saavat kovaa kyytiä koleassa pohjoistuulessa.
Kunhan tästä vielä hieman lämpenee niin sitten on vuorossa mopottimien pesu ja puunaus ja kohta jo huristellaan kaulaliinat lepattaen Kouvolan katuja