lauantai 21. kesäkuuta 2008

Laakeri


Koko takapää piti purkaa, mutta vikaa ei löytynyt variaattorista vaan takapyörän laakeri oli hajonnut palasiksi.
Huoltokirjan mukaan se on Bearing, Radiall Ball, 6202U, mistä mahtaa näin vanhaan pyörään löytyä?
Googlettamalla selvisi, että samaa laakeria on käytetty Honda TRX350 moottoripyörässä ja Honda XRV650K mönkijässä.
Pitänee käydä arkena Hondaliikkeissä kyselemässä. Mutta millä ihmeellä saan vanhan hajonneen laakerin ulos pesästään......

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Klonk klonk

Piti lähteä pienelle Juhannusajelulle kun heti alkumatkasta Hondasta alkoi kuulua kummaa kolinaa kiihdyttäessä tai moottorilla jarruttaessa. Välinä kolina ja rusahdukset loppuivat - sitten taas alkoivat.
Taitaa olla variaattorissa vikaa...

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Orilammella


Muuttokiireiden keskellä starttasimme lauantaiaamuna aikaisin liikkeelle ja suuntasimme mopottimien keulat kohti pohjoista.
Ensin käytiin tankkaamassa Valkealan ABC:lla tankit piripintaan ja sitten päristeltiin tukka hulmuten kohti Vuohijärveä.
Vuohijärveltä kurvattiin Orilammen suuntaan ja käytiin ihmettelemässä keskellä metsää olevaa Elfingin tornia.
Sieltäpä Kirjokiven patruuna piti silmällä pellolla työskenteleviä alustalaisiaan ja vahti, etteivät salametsästäjät verota liikaa metsän viljaa.
Tornilta ajelimme Hillosensalmen vanhalle asemalle, jossa lehtitiedon mukaan piti oleman avattuna kahvila.
Ja jo olikin. Taisi olla itse Hillosen Salme kahvia ja pullaa myymässä. Siinä kului tovi rattoisasti ulkona sumppia ryystäessä ja "asemanhoitajan" kanssa tarinoidessa.
Hillosensalmelta matka jatkui Orilammen lomakylään joka Vuohijärven ja Orilammen välisellä kannaksella on palvellut matkailijoita jo puolen vuosisataa.
Orilammelta käännyimme takaisin kohti kotia ja Vuohijärveltä kurvasimme Selänpäähän katsomaan, josko tie olisi sitä kautta parempi.
Yhtä kurjassa kunnossa päällyste oli sitäkin kautta, tulihan sentään nähdyksi erilaiset maisemat.
Multamäessä piipahdettiin sitten paikallisella kirpputorilla, vaikkei mitään onneksi matkaan tarttunutkaan.
Sitten ajeltiin Valkealan kirkonkylän ja Jyränkosken kautta takaisin Aitomäkeen.
Sata kilometriä jäi kilometrin verran vajaaksi tämä matka.
Uudet seikkailut odottavat...

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Kekäle

Otinkin Johannan skootterin ja lähdin aamupäivällä ajelemaan Aitomäestä. Polttoaine oli vähissä joten ensin ajelin Valkealan ABC:lle tankkaamaan ja ostamaan evästä.
Aurinko paistoi, mutta kolea pohjoistuuli viilensi menoa. ABC:lta ajelin Selänpäähän, jossa hetken ihmettelin hiljaisen kylän touhua, ainoat elolliset olivat pellolla märehtivät lehmät, eikä niitäkään ollut montaa.
Selänpäästä matka suuntautui Verlaan, jossa olikin ihmisiä sitten oikein urakalla. Kymmeniä busseja ja henkilöautoja oli ahtautunut pienelle parkkipaikalle, oppaat huutelivat omia ryhmiään ja kaljalasit kilisivät kylän baarin terassilla.
Jatkoin ajelemista ja päädyin pienen kosken partaalle, jossa oli mukava katsella perhokalastajien yrityksiä narrata kaloja. Aika naurettavan näköistä, isot miehet muniaan myöten kylmässä vedessä viuhtomassa vavalla edestakaisin. Eikä kalan kalaa.
Sitten suuntasin skootterin keulan kohti Kekäleniemeä, jossa Kouvolan Radiokerhon kesätapahtuma oli juuri alkanut.
Paistelin grillissä parit makkarat, ryyppäsin kolat kurkkuun ja ajelin kilpaa autojen kanssa takaisin Aitomäkeen. Matkalle tuli mittaa yli kahdeksankymmentä kilometriä.